lauantai 22. joulukuuta 2018

Ensimmäinen astutus

Eilen illalla Fisun kasvattajat palasivat ulkomaan reissulta ja treffattiin illalla. Fisu ja Mio flirttailivat ja Fisu seisoi jo aika hyvin paikoillaan, mutta viime hetkellä kuitenkin väisti Mion hypätessä selkään. Pariskunta lähti kasvattajien matkassa jatkamaan yrityksiään Paippisiin.

Tänään aamulla (17. juoksupäivä) lopulta onnistui, Mio astui Fisun ja olivat nalkissa 14min! Apuja ei tarvittu, pariskunta hoiteli hommat ihan luonnollisesti. Ihanaa ja helpottavaa tietää, että vaikka juoksu eteni nyt aivan eri tahdissa kuin aikaisemmin, niin silti astutus onnistui. Mikäli kaikki menee hyvin, pentuja odotetaan syntyväksi 23.2. tienoilla ja luovutus olisi sitten huhtikuun puolivälissä. Kevätpentuja siis toiveissa <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti