sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

Muuttopäivä

Tänään Fisu ja pennut muuttavat kasvattajien luokse Paippisiin. Muutto osuu erittäin hyvään saumaan, sillä ekaa kertaa tämän viikon lopulla on tullut sellainen olo, että pentujen hoito alkaa käymään työlääksi eikä mulla ole täällä tarjota niille niin hyviä kasvuolosuhteita, kuin toivoisin. Pennut alkavat olla jo melkoisen äänekkäitä, ja tarvitsisvat tilaa riehua sekä tutkia paikkoja, mutta kerrostaloasunto liukkaine parkettilattioineen ei ole tähän kovin hyvin soveltuva.

Pennut kehittyvät motorisesti ja henkisesti nyt hurjaa vauhtia. Kaikki pennut osaavat jo syödä lautaselta, käydä pääsääntöisesti sanomalehdellä tarpeillaan (toki vahinkoja sattuu eikä pissat ihan joka kerta osu lehdelle), tervehtiä ihmisiä häntää heiluttaen, leikkiä taisteluleikkejä, kiipeillä sylissä ja tietysti painia keskenään.

Pennut ovat käyneet retkillä täällä kotona jokaisessa eri huoneessa, parvekkeella, saunan lauteilla, pyykkituvassa ja tänään ensimmäistä kertaa myös ulkona. Pentujen reaktioita uusissa paikoissa on ollut hauska seurata. Rohkeimmin tilaan lähtevät tällä hetkellä tutustumaan Rausku ja Ahven, etenkin Rauskulla vaikuttaa olevan tosi hyvä kropan hallinta ja se liikkuu reippaasti liukkaallakin alustalla. Siika ja Lohi tykkäävät enemmän hakeutua ihmisen luo, Monni on jotain siltä väliltä. Lohi ja Ahven ovat äänekkäimmät, kun joku asia ei miellytä etenkin Lohen kohdalla, sen kuulevat kyllä naapuritkin :D Lohi osaa myös ulvoa, se nostaa kuonon kohti kattoa ja ulvoo kuin susi. Taisteluleikeistä ihmisen kanssa innostuivat ensimmäisinä Siika ja Lohi, Monnin puolestaan yllätin vaanimasta lelua ja hyökkäämästä sen kimppuun. Pentulassa on lelujen lisäksi myös uunipelti, kattilankansi ja lusikka, jotta pennut tottuisivat räminään ja liukkaaseen alustaan. Pelti on kiehtonut etenkin Monnia, joka on käynyt pellin päällä moneen kertaan tepastelemassa ja jopa pissalla :D Ruuan suhteen pojat ovat ahneempia kuin tytöt, kaikista ahnein taitaa olla Ahven. Parvekevierailusta ja ulkoilusta pennut eivät innostuneet, ulkona on vielä liian kylmä. Yksikään pennuista ei uskaltanut lähteä tutkimaan paikkoja, vaan ne hakeutuivat kasaan lämmittämään toinen toistaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti