perjantai 8. maaliskuuta 2019

Kaksiviikkoiset kalanpoikaset

Pennuilla tulee tänään kaksi viikkoa ikää täyteen. Kaikilla on jo silmät auki, jokainen kävelee huterin askelin ja ensimmäiset leikit on pentulaatikossa jo leikitty. Kynnet olen leikannut pennuilta nyt kahdesti, viikonloppuna leikkaan varmaankin kolmannen kerran. Kaikki pennut ovat kasvaneet tasaiseen tahtiin. Melkoisia vonkaleita kaikki paitsi Monni, joka on sellainen "normaalin" kokoinen pentu...

Painot 14 vrk

Siika 1269g
Lohi 1369g
Ahven 1175g
Monni 996g
Rausku 1237g

Kuvien napsiminen ei ollutkaan enää ihan helppoa, kun pennut lähtevät vaappumaan karkuun. Etenkin mustanaamaisista Ahvenesta ja Rauskusta on melkeinpä mahdotonta saada hyviä kuvia, kun kamera ei suostu tarkentamaan mustaan, liikkuvaan möykkyyn. Ainoastaan Monni kunnostautui poseeraamisessa :)

Siika

Lohi
Ahven
Monni
Rausku
Fisu on voinut hyvin. Se viettää jo aikaa pentulaatikon ulkopuolella, ja ollaan tehty jo lähes normaalin mittaisia lenkkejä. Ulkona se on riemuissaan, kun ei ole isoa mahaa tiellä haittaamassa liikkumista. Nyt aloittelemme vähitellen myös fysioterapeutin oheiden mukaisesti kevyttä jumppaa tasapainotyynyn kanssa, jotta kuntoutuminen lähtisi hyvin käyntiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti