perjantai 8. helmikuuta 2019

48 vrk

Huomenna tulee täyteen 7 viikkoa astutuksesta, mutta koska olen itse viikonlopun reissussa ja koirat hoidossa äidilläni, niin mittailin ja punnitsin Fisun jo nyt. Masu on taas kasvanut, mutta senteistä ja kiloista päätellen mitään suurta pentuetta ei ole odotettavissa, sen verran maltilliset lukemat on. Fisu voi edelleen hyvin, lenkeillä liikkuu reippaasti ja ollaankin tehty nyt pitkiä metsälenkkejä, jotta olisi jotain mielekästä puuhaa kun treeneihin ei enää päästä. Fisu syö nyt kolme kertaa päivässä 2dl, eli yhteensä 6dl.

Fisu on tainnut tuntea pentujen liikkeet jo reilun viikon ajan, koska välillä kääntyy katselemaan mahaansa ja näyttää siltä kun haluaisi nuolla tai raapia, mutta ei aivan tiedä, mistä kohtaa kutittaa. Myöhään keskiviikkona illalla (46vrk) tunsin itse ihan ensimmäistä kertaa pentujen liikkeet mahassa! Liike oli niin pientä ja hentoista, etten ollut aivan varma tunsinko mitään vai kuvittelinko, mutta nyt liikkeet ovat jo voimistuneet ja tuntuvat selkeämmin, eli en sittenkään kuvitellut. Liikkeitä tuntuu molemmilta kyljiltä, eli eiköhän siellä ainakin kaksi pentua ole, tuskin yksi ylettäisi potkimaan molemmille puolille tässä vaiheessa.

Paino: 18,6 kg (+2 kg)
Vyötärö: 55 cm (+10 cm)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti